22.1.2017

LC Lumineva osa 2: Uusi elämä / New life

No niin, tässä sitä ollaan sitten. Kuten näette, miljöö on erittäin kaunis. Ehdottomasti kannatti maksaa 18 200 simoleonia saadakseen asua tällaisessa paikassa. Sitä voisi kuvitella, että suu on hymyssä ja sielu lepää, kun saa makoilla laiturilla ja katsella ankkoja. On ehkä kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että rahaa tosiaan jäi vaivaiset 1800 simoleonia jäljelle ja varsinaisella tontilla ei ole kertakaikkiaan yhtään mitään. Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

Ei auta kuin laittaa viimeisetkin rahat palamaan. Seinien rakentaminen on yllättävän kallista, mutta onneksi puoliseinät saa puoleen hintaan. Ei tarvitse sentään ihan kaiken kansan edessä käyttää pyttyä ja suihkutella kroppaa puhtaaksi. Saipa kaupan päälle vielä katonkin, vaikka säätiedote onkin luvannut poutasäätä lopuksi elämää.




Raha ei valitettavasti kasva puissa, ainakaan toistaiseksi. Muutama puhelu ja työpaikka ravintolassa on napattu taskuun. Työpäivän alkuun on kuitenkin aikaa ja olisihan se kiva jotain syödäkin iltapalaksi. Ei auta kuin lähteä kalaan lähilammelle. Hirveällä vaivalla yksi sintti, josta tienasi peräti 4 simoleonia. Aika vaihtaa seikkailuun, onneksi tilavaan takataskuun oli jäänyt ongen lisäksi myös kaivuuvälineet.

Nälkä kurnii vatsassa, kun rahat ateriaan ovat viimein kasassa. Ikävä kyllä tontin kulmalla seisoskelee vastaanottokomitea koko komeudessaan. Ei kai se auta kuin tervehtiä naapureita, jos vaikka joskus tarvitsee sokeria lainaksi. Jo on yrmeän näköistä porukkaa! Parempi varmaan tehdä tuttavuutta nuorempaan veikkoseen, ei mene sitten vaivalla hankittu ystävyys hukkaan, kun vanhempi kuolla kupsahtaa.

Aah, vihdoin ruokaa! Taitaa tosin olla masennuksen paikka sekin. Onhan se vähän kurjaa kulinaristina kokkailla käytetyllä hellalla lähestulkoon ulkoilmassa. Samaan syssyyn voikin tehdä muutaman ekstra-aterian, kun kerran kokkausinspiraatio pääsi yllättämään.

Seikkailureissu oli monin tavoin antoisa. Vähän liljaa ja omenaa kasvamaan, niin ei tarvitse lähteä omaa pihaa kauemmas puutarhahommiin. On rahanpuutteessa jotain hyvääkin: eipähän tule syötyä mitä tahansa eineksiä ja taidotkin karttuvat samalla.

Uralla eteneminen vaatii myös drinksujen sekoittelua. Eeviä ei pahemmin huvittaisi poistua kotoa, mutta ystävä saa kuin saakin hänet suostuteltua nörttifestareille. Tilannehan pitää tietysti käyttää hyväksi ja hätistää baarimikko tiehensä. Eipähän tarvitse itse ostaa baaritiskiä vähistä rahoista, kun voi harjoitella muualla!



Tässä vähän alkaa epäilyttää, että mitähän luonteenpiirteitä Eeviltä löytyykään... Alakuloinen? Laulaminen näytti ainakin hauskalta, mutta jostain syystä uudet maut kirpputorin kylkiäisenä eivät oikein iske. Tai ehkä seura vain oli harvinaisen tylsää? Lihapullat ainakin näyttävät maukkailta.

Elämässä pitää olla tavoitteita. Mestarikokiksi ei pääse ilman kunnollisia illalliskemuja. Puitteet eivät olleet hääppöiset, mutta että ihan tappelukin vielä... Noh, pääasia, että hopeaa tuli!

Ahkera uurastus tietenkin palkitaan! Ensimmäiset päivät uudella tontilla sujuivat kutakuinkin ylläolevissa tunnelmissa. Miesten metsästykset saivat jäädä, kuka niitä nyt kaipaa vierelle roikkumaan. Sen sijaan uralla tuli edettyä neljännelle tasolle ja kotikin sai uusia tavaroita. Seiniä taidetaan vielä hetki odotella.

Toivottavasti seuraavassa osassa ollaan jo vähän hilpeämmissä tunnelmissa! Hymyä huuleen Eevi.





Well, shortly in English, too. It looks like Eevi is quite a melancholy person. She doesn't enjoy almost anything. Allthough, I don't blame her. She just spend all her money to an empty lot. Nice surroundings I must say. But wouldn't it be fun to have a house, too?

She met some people but wasn't very excited to get to know them better. And a husband? Some may say that it is a waste of a time if you don't have a husband and a baby after the first gameplay session. Eevi thinks she doesn't need either of them. She focuses on her career by making it up to level 4 already. More money, more happiness!

4 kommenttia:

  1. Hehei, sä saitkin jo aloitettuu tarinan kerronnan :) Mitä blogin ulkoasuun tulee, toimii se alkuun näin hyvin simppelinä ja yksinkertaisenakin. Ulkoasujuttuja ehtii miettiä myöhemminkin ;)

    Ja voi Eevi, mikä persoona! Mitä huonoihin luonteenpiirteisiin tulee niin minusta ne antaa simeille enemmän syvyyttä, vaikka välillä hankaloittaakin peliä :D Ja btw. Eevi on mun kissan nimi xD Hyvä nimi se silti on ja sukunimikin on kivan erikoinen.

    Terveisin DopeyImp eli Imagiration :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sitten kun on inspistä pelailla, saa paljon aikaan. :D Tuo siinä juuri onkin, että pitäisi antaa niitä huonojakin luonteenpiirteitä, etenkin, jos tarinoi nettiin. Mutta kun ne aiheuttaa usein pelatessa harmaita hiuksia :'D Hyvä nimi kisulla!

      Poista
  2. Hei! Kiva päästä alusta asti seuraamaan Luminevan tarinaa! Kirjoitat tosi kivasti ja Eevi on kyllä kaunis sim.
    Itsekin aloitin vasta äsken kirjoittamaan lc:tä nettiin ensimmäistä kertaa. Ja hauska sattuma, mun simit on myös sinisiä :'D Käy kurkkaamassa jos kiinnostaa OC Ocean

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva kun jäät seurailemaan! Mulla on itsellä joku pakkomielle tehdä LC-suvuista aina sinisiä. Sillä saa lisää mielenkiintoa peliin. :D Täytyykin käydä kurkkaamassa sunkin LC, kiitos vinkistä!

      Poista